Olen työskennellyt yli 30 vuotta koulumaailmassa, ensin uskonnon ja psykologian opettajana, sittemmin opinto-ohjaajana pääasiassa lukiokoulutuksessa Helsingissä ja Lappeenrannassa. Voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi valmistuin 2016 (Dialogic). Vuoden 2022 lopussa sain valmiiksi kognitiivisen lyhytterapian erityispätevyyden (Integrum). Työssäni minua kiinnostavat etenkin vuorovaikutukseen, itsetuntemukseen, ryhmäilmiöihin, oppimiseen ja sen erilaisiin haasteisiin, muutokseen ja tulevaisuusorientaatioon liittyvät teemat.
Työnohjauksessa voimavarakeskeisyys on etenkin tilan antamista ja arvostavaa vuorovaikutusta. Ohjausprosessissa se merkitsee myös aktiivista ja avointa keskustelua, toisen kuulemista ja ajatusten jakamista yhteisen ymmärryksen saavuttamiseksi. Ohjaajana autan sinua näkemään erilaisia mahdollisuuksia, tunnistamaan omia voimavarojasi, resurssejasi ja kehittämistarpeitasi. Olennaista tässä prosessissa on tunnistaa itselle merkitykselliset asiat ja tavoitteellinen työskentely niiden vahvistamiseksi omassa elämässä. Tässä haluan auttaa sinua eteenpäin!
Asiakkaitani ja kumppaneitani ovat olleet yksittäiset henkilöt, ryhmät, tiimit ja työyhteisöt etenkin varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta, kunnan eri toimialoilta ja tehostetusta palveluasumisesta.
Tuija Jaatinen TM 1988 Opinto-ohjaaja 1993 Voimavarakeskeinen työnohjaaja STOry 2016 Kognitiivisen lyhytterapian erityispätevyys 2022 Työ- ja organisaatiopsykologian, kasvatustieteen, filosofian ja erityispedagogiikan opintoja, koulutuksia ja hankkeita
Teen työnohjausta ja lyhytterapiaa
oman päivätyöni ohessa. Sinulle tai työyhteisöllesi sopivimmasta ohjauksesta tai lyhytterapiasta voimme keskustella tarkemmin puhelimitse tai tapaamalla.